Mitä on kauneus?

Seuraavat filosofian klassikot vastaavat kysymykseen näin:

 

1. Platon

 

— Oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee tai antaa
toisen ohjata itseään alkaen ensimmäisistä kauneuden
aistimuksista kohti tätä viimeistä askel askeleelta
ylöspäin kuin portaita pitkin, yhdestä kahteen ja
kahdesta kaikkiin ulkonaisesti kauniisiin ihmisiin
ja kauniista ihmisistä taidoissa ilmenevään kauneuteen
ja tiedoista kauniisiin tietoihin, kunnes hän tavoittaa
sen tiedon, joka on tietoa itsestään kauneudesta,
jolloin ihminen päätyy viimein tajuamaan, mitä kauneus
m. -silloin jos koskaan elämä on ihmiselle elämisen arvoista,
kun hän saa nähdä kauneuden itsensä. Kerran sen
nähtyään hän ei enää voi verrata sitä kultaan eikä
vaatteisiin, ei kauniisiin poikiin ja nuoriin miehiin,
jotka nyt saavat sinun pääsi "yhtä sekaisin kuin muidenkin ...

— Kaikki hyvä on kaunista, ja kaikessa kauniissa
suhteet ovat sopusointuiset. Niin muodoin elävän
olennon, jonka on määrä olla kaunis, on oltavasopusointuinen. :

— Kaunis on kuulon ja näön kautta saatavaa mielihyvää. —

 

:2. Aristoteles

— Koska hyvä ja kaunis ovat eri asioita
(sillä hyvä on aina jossakin toiminnassa mutta kaunis on
myös liikkumattomissa olioissa), ne, jotka väittävät,
että matemaattiset tieteet eivät puhu mitään 
kauniista tai hyvästä, erehtyvät. ... Kauniin
pääasiallisimmat tunnusmerkit ovat järjestys,
symmetria ja määräytyneisyys, joita matemaattiset
tieteet erityisesti ilmaisevat.

— Meidän ei pidä lapsellisesti nyrpistää nenäämme
mitättömien eläinten tutkimukselle. Sillä kaikessa
mikä on luonnollista on jotain ihailtavaa.
— Luontoa ja kauneutta on jokaisessa eläimessä.
Sillä luonnonilmiöissä vallitsee tarkoituksenmukaisuus
eikä sattuma, ja tarkoitus miksi jokin on syntynyt
 — päämäärä (telos)

— kuuluu kauneuteen.

— Jos käsityöläinen pitää aina silmällä sitä, mikä
Pysyy samana (ts. ideoita), tulee hänen teoksestaan
tällä tavoin pakostakin kaunis.

3: Tuomas Akvinolainen

— Kauniiksi kutsutaan niitä kohteita, jotka miellyttävät
kun niitä nähdään.

— Kutsukaamme kauneudeksi sitä, minkä pelkkä käsittäminen
miellyttää.

— Mitä tahansa kutsutaan kauniiksi, jos siinä on lajille kuuluvaa
henkistä ja aineellista loistoa ja jos se rakentuu oikeiden
suhteiden mukaisesti. 

— Kohde ei ole kaunis, koska rakastamme sitä, vaan rakastamme
sitä siksi, että se on kaunis ja hyvä.

4. David Hume

— Kauneus on olemassa vain mielessä joka tarkastelee kohteita,
ja jokainen mieli havaitsee erilaisen kauneuden. Yksi voi
havaita epämuotoisuutta siinä, missä toinen havaitsee kauneutta. ...
Todellisen kauneuden tai todellisen epämuotoisuuden etsiminen
on yhtä turhaa kuin sen teeskentely, että on löytänyt
todellisen makeuden tai todellisen karvauden. Aistinelinten
kunkin hetkisen tilan mukaan voi sama kohde olla sekä
makea, että karvas; ja sananlaskussa sanotaan oikein,
että makuasioista ei pidä kiistellä.

— Kauneus on katsojan silmässä. .. Kauneus on sellainen
osien järjestys ja rakenne, joka on omiaan antamaan
mielihyvää ja tyydytystä sielulle.